sunnuntai, 15. helmikuu 2009

Näyttelyistä

Alkuun voisi todeta, että Kalle kasvaa varsin järkyttävällä vauhdilla. Se on jo minun kokoiseni ja elämä sen kanssa olisi jo varmasti melko mahdotonta, mutta onneksi mokoma on hieman aikuistunut ja rauhoittunut ja sitä myötä lopettanut minun perässäni roikkumisen.

Tästä on jo aikaa, mutta meidät kiikutettiin Kallen kanssa 24.2. kissanäyttelyihin Lahteen.

Minä en suoraan sanoen pidä lainkaan niistä tilaisuuksia, ainut hyvä puoli on se, kun tuomari kaiken sen lääppimisen jälkeen kehuu ja antaa minun hetken paistatella omassa erinomaisuudessani. Ja siihen ne hyvät puolet sitten jääkin.

Jo menomatka oli yhtä tuskaa, eikä mami edes huomannut, että minulla oli pahoinvointia. Mitä se oikein tekee, minuunhan sen päähuomion pitäisi keskittyä.

Näyttelypaikalla, tuttuun tapaan, minut lykättiin pieneen ja epämukavaan (ja varsin alkeelliseen) häkkiin makaamaan melkein koko päiväksi. Kalle oli jossain ihan teillä tietämättömillä, enkä minä nähnyt sitä ennen kotiinlähtöä.

Lopputuloksena, minä sain sertin (enää yksi niin saavutetaan premiorin kunniakas arvo), olin tuomarin paras ja sitä myötä näyttäydyin myös paneelissa. Kallelle lankesi myös värin paras, tuomarin paras ja näin ollen poika pääsi myös maistamaan heti näyttelymenestystä ja nautti ihailusta paneelissa. Eli voin todeta, että me olemme tuon Kallen kanssa varsin hienoja kissoja. Paitsi että minä olen tietysti hieman hienompi.

Muutama kuva tähän perään.

Minä näyttelyhäkissä odottamassa, että jotain tapahtuisi. Ei tapahtunut. Tuo sininen viltti muuten ilmestyi lämmittämään minua vasta sen jälkeen, kun olin jo asettunut mukavasti häkkiin ja sitä paitsi mokoma viltti haisi vieraalle. Mami sen jostain raahasi.

Kalle kaltereiden takana. Pentukin huomasi, että totuus on kovempaa kuin kuvitelmat ja näyttelyelämä ei ollutkaan niin kivaa, hyvistä tuloksista huolimatta.

Kalle tuomarin arvosteltavana, tosin kuva on liikahtanut aika pahastikin. Mamin vika, sen työ olisi kuvata meidät mahdollisimman edustavasti, tuollaiset tärähdykset eivät kerta kaikkiaan käy laatuun.

sunnuntai, 28. joulukuu 2008

Kuulumisia ja haaste

Uuups, joulukin vilahti jo ohi, mutta mamilla ei ole ollut paljoa aikaa päivitellä tätä.

Kalle yllätti, eikä ollut lainkaan kiinnostunut siitä kuusesta, jonka mami aina jouluisin raahaa sisälle ja koristelee. Yritin kyllä houkutella ipanaa leikkimään minun kanssa, niitä koristeita on hauska (vaikka mami ei pidäkään siitä) repiä alas. Kerran, aluksi, minä sain sen mukaan touhuun, mutta kun sen jälkeen kun kuusi kaatui ja mami oli vihainen, niin poikaa ei saanut enää millään ilveellä mukaan leikkiin.

Kun sinne kuusen alle ilmestyi lahjoja, niin pakkohan se oli vähän availla niitä. Mutta en ehtinyt edes pitkälle, kun mami ilmestyi paikalle ja oli taas vihainen. Miksi mami oli sitä kuusta ja lahjoja kohtaan niin ylisuojelevainen? Ja olisi ollut oikeus ja kohtuus että minullekin olisi annettu lahjoja, kun kaikki muutkin saivat niitä. Mutta ei. Minulle ja Kallelle ei tarjottu lahjan lahjaa, hyvää ruokaa vain. Parempi sekin kuin ei mitään.

Mami paasaa jostain näyttelystä, johon se aikoo meidät joskus Tammikuussa viedä. ( Lahdessa 24.1.) Minähän olen jo pari kertaa näyttelyissä käynytkin ja nyt on pitänyt Kallea asiasta sivistää. Poika kuuntelee juttuja silmät pyöreinä. Minua ei huvittaisi mennä, mutta mami on innoissaan. Ja Kalle.

Morrikselta tuli tällainen haaste:

"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi kissaa, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani kissat tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommennttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Hmm... Mitäköhän tässä nyt sitten keksisi?

1. Kun minulla on nälkä ja mami ei anna ruokaa, niin näykkäisen mamia. Se aina jupisee jotain, mutta antaa silti ruokaa.

2. Kun telkkarista tulee luonto-ohjelmia, niin yritän saada sieltä pieniä eläimiä (varsinkin lintuja) läpsimällä ruutua kiinni, vaikka se onkin vaan telkkari.

3. Tahdon aina päästä ulkotarhaan, mutta kun mami avaa ikkunan, niin en menekään vaan jään sängyn alle makailemaan.

4. Juon mielummin vettä viemäristä kuin vesikupista, vaikka mami onkin yrittänyt vaikka mitä sen estämiseksi.

5. Mamilla on yksi (pienehkö) matto, jonka se tuo yleensä vain jouluisin sisälle. Kuitenkin, minä pidän siitä matosta niin paljon, että silloin kun se on saatavilla niin nukun melkein pelkästään sen päällä.

Hmph, en oikein uskalla lähettää tätä kenellekään, kun pelkään että kaikki on jo saanut. o_o

Niitä oli vaikea keksiä, ehkä vain on niin tottunut, että mitkään jutut ei ei tunnu enää ihmeellisiltä. Kallelta voisi luetella helpostikin noita outoja piirteitä; siitä on kauhean hauskaa imeskellä mamin hiuksia, se "peittää" ruokansa kunhan on syönyt, vaikka ei siinä olekaan mitään millä peittää, kunhan kuoputtelee ja vaikka mitä... Se poika toi muutenkin tullessaan eloa tähän taloon. Onko se sitten hyvä vai huono juttu?

torstai, 6. marraskuu 2008

Toinen kissa

Mami teki sen. Todella. Eli toi tänne minun riesoikseni jonkun pienen kiusankappaleen, jonka oikea nimi on ylevästi Mettemoon Andronikos, vaikka mami sanookin sitä Kalleksi. Eikä se edes ole norski niinkuin minä, vaan Maine coon. Tässä sen kuva:

2041595.jpg

Nyt se sitten pyörii koko ajan ympärillä eikä anna minulle hetkeäkään rauhaa. Sietämätöntä.

Vaikka, jos nyt myönnetään, on siitä kiusankappaleesta seuraakin. Ja mami kehuu, että se on muka saanut minuun eloa. Mitä se silläkin tarkoittaa? o_O

En ole saanut mitään kirjoitetuksi, vaikka tuo Kalle tulikin tänne jo joitain aikoja sitten. On pitänyt sulatella asiaa.

Mutta loppujen lopuksi, kai se on ihan kiva pikkukissa.

PS: Ehkä minä päästän senkin kirjoittamaan tähän blogiin... joskus.

2041614.jpg

sunnuntai, 28. syyskuu 2008

Ei mitään ihmeellistä

Täällä taas, pitkästä aikaa!

Mami räpelsi minulle uuden linkitysnapin ja muokkaili muutenkin noita kuvia.

Mami on puhunut viimeaikoina outoja juttuja jostain pikkukissasta, mikä tulee tänne... En minä ole oikeastaan kuunnellut kovin tarkkaan, mutta kyllä se nyt hieman hermostuneeksi vetää... Noh, kaipa mami on järkevä eikä yritä horjuttaa valta-asemaani, minä tahdon edelleen olla tämän talon kuningatar.

Ei mitään ihmeellistä, pari uutta kuvaa:

1943356.jpg

Ja tästä mami siis väsäsi linkitysnapinkin:

1943366.jpg

Ja tässä sitä ollaan koneella:

1943558.jpg

 

torstai, 21. elokuu 2008

Katastrofista toiseen

Kerronpa taas, mitä on tapahtunut...

Mami häipyi eilen illalla itsekkäästi toiseen huoneeseen nukkumaan. Ja ajatelkaa, hän ei ottanut minua mukaansa, vaan sulki oven perässään. Minä olen aina nukkunut mamin vieressä! Niin ja nauttinut siinä sivussa rapsutuksista...

Minä yritin saada mamin huomion maukumalla mahdollisimman surkeasti (ja kovaa) oven takana, mutta mami ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Törkeää, mamin pitäisi pitää minut tyytyväisenä.

Tajusin jossain vaiheessa, että mami ei aio päästää minua viereensä nukkumaan ja lähdin turhautuneena etsimään itselleni uutta makuupaikkaa. Kävin lopulta ihan mamin kiusaksi nukkumaan hänen läppärinsä laukun päälle. Se kun on musta ja tiedän, että mami aina valittaa kun minulta jää siihen kamalasti karvaa. Se laukku nyt vain on mukavan pehmeä ja ajattelin, että mami saisi ainakin ansionsa mukaan. Mamin olisi ollut paljon viisaampaa ottaa minut viereensä.

Myöhemmin päivällä olin ulkotarhassani katsomassa lintuja, kun siihen ilmestyi se naapurin inhottava kissa, josta olen jo joskus aikaisemmin tainnut kertoa jotain... Se jäi tuijottelemaan tarhan ulkopuolelle, eihän se sisälle olisikaan päässyt. Sitten se nälväisi pari asiaa siitä, että se saakin olla vapaana ulkona.

Meille tuli sanaharkkaa aiheesta. Se naapurin tyhmä kissa lähinnä tuijotti minua silmät selällään, kun lauoin sille joitakin elämän tosiasioita. Lähinnä ulkotarhan turvallisuudesta ja sen sellaisesta... Taisin hieman näyttää kynsiäni siinä sivussa, mutta enhän minä väkivaltainen ole.

Poistuin arvokkaasti sisälle syömään ja kun menin uudelleen ulos, naapurin kissa ei enää ollut paikalla.

Mamin pikkusisko päätti myöhemmin viedä minut pihalle niissä naruissa, joita mami tapaa kutsua valjaiksi. Kinasin tietty vastaan, mutta mamin pikkusiskolla on tapana olla tosi itsepäinen.

Sitten se vei minut pihalle, eikä sillä ollut selvästikään mitään kokemusta sellaisesta. Mami oli sisällä kirjoittamassa hulluna jotain vihkoihin, eikä kukaan pelastanut minua.

Se mamin pikkusisko on vielä aika pieni, mutta silti se olisi voinut kohdella minua hellemmin. Se luuli minua varmaan joksikin koiraksi, joka lönkyttelee tyhmänä taluttajan rinnalla. Eli se yritti vetää minua perässään, kun minä olisin halunnut haistella tuoretta ruohoa.

Mami ilmestyi ulko-ovelle jossain vaiheessa. Pelastus saapui! Juoksin salamannopeasti sisälle avoimesta ovesta, mamin pikkusiskolla ei ollut hihna (onneksi) kovin hyvin kädessä...

Nooh, nyt pitää suostutella mami antamaan minulle iltaruokaa ja sitten voisin nukkua sen vieressä...

P.S. Kuten huomaatte, ulkoasu on nyt syksyisen harmaa...

 

  • Kuvia minusta

    1943376.jpg


    1943356.jpg


    1943366.jpg

  • Laskureita


    Näin mones kävijä olet: (päivitetty 28.9.2008)


    36064.jpg


    Näin monta selaajaa tällä hetkellä:


    33454.jpg 


    Annathan halin?



    158621.jpg *hali*

  • Linkitä minut

    1943451.jpg

  • Kiitos


    Kiitos sivupohjasta

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Olen siis tlainen Lappeenrannassa pn asustava norjalainen metsissa neiti. Rakastan katkarapuja, hyv ruokaa, puhtaita ruokakuppeja, rapsuttelua, sylissolemista, silittistkes, kun silloin voi olla ulkotarhassa ja murahdella v niille linnuille, jotka tulevat siihen omenapuihin, tarhan viereen sirkuttamaan.
    Niin, minsiis en liikuskele ulkona vapaana, vaan minulla on ihan oma tarha, jossa on paljon tasoja ja muita juttuja ettminviihtyisin. Sinne psee ikkunan kautta. Talvisin en halua olla siell koska ulkona on kylmja ne linnutkin ovat menneet jonnekin talveksi. Olen muutenkin hyvin hieno neiti, enkhyvsy minknlaista kaltoin kohtelemista. Oli sitten kyse likaisista ruokakupeista (hyi olkoon) tai sitten siitettei mami jaksa silitellminun tarpeeksi.
    Yleenskyllmakailen sisl varsinkin talvisin on semmoinen vynyt olo ja pasiassa uinun mukavasti sohvalla, kunnes mamin pikkusisko tulee kiljumaan hert minut. El kumminkin pasiassa oikein mukavasti. Nyt aina niin rauhalliseen elni on saapunut pikkukissa, Kalle. Saa ndmityhteiselosta sen kanssa tulee, mutta tlt sinvoit siitlukea.
    - Pamela

  • Tagipilvi