Mami sitten on koko päivän kotona, mikä on oikein mukavaa. Mamista se ei oikein tunnu olevan hauskaa, mutta nytpä ei tarvitse olla yksin täällä. Mami on kyllä ihan tylsä, se nukkui koko aamun ja nousi vasta nyt myöhemmin ylös osoittamaan minulle huomiota, mutta eipä se haittaa. Ehdin ainakin puuhata kaikkea tässä aamulla, kun mami nukkui.

Siis mun päivänihän alkoi heti sieltä aamuyöstä, kun heräsin mamin kainalosta. Ei tullut enään uni silmään, joten päätin sitten lähteä katsomaan olisiko ruokakupissa vielä jotakin. Ei tietenkään. Piti mennä herättelemään mamia, että se olisi ymmärtänyt antaa minulle ruokaa. Mami ei tuntunut olevan järin iloinen herätyksestä. Purin kyllä mamin jalkaa, sillä saattoi olla itse asiassa jotain osuutta asiaan. Tottelevaisesti mami silti tuli antamaan minulle ruokaa ja vaappui sitten puoliunessa takaisin sänkyyn nukkumaan.

Syömisessä ei kestänyt kauaa ja olin täynnä energiaa. Mami oli silti nukkumassa ja minulla oli tylsää. Lisäksi kaipasin jälkiruokaa. Olohuoneessa oleva kukka näytti varsin herkulliselta, eikä se tuntunut myrkylliseltäkään. Pureskelin sitä jälkiruoaksi. Kukka ei kyllä maistunut kovin hyvälle ja piti lopettaa.

Hyppäsin mamin CD-soittimen päälle miettimään mitä tekisin. Painoin kai vahingossa samalla jotain nappia ja soitin räjähti soittamaan jotakin huonoa levyä, jota mami aina kuuntelee. Mami raukka joutui tulemaan sammuttamaan sen, kun kukaan muu ei tainnut jaksaa. Yritin näyttää mahdollisimman viattomalta, mutta ei mennyt ihan läpi ja mami käski minun olla kunnolla, että mami voisi nukkua. Päätin noudattaa mamin kehotusta ja hyppäsin kaapin päälle pehmolelujen sekaan nukkumaan.

Heräsin, kun porukkaa alkoi lähteä liikkeelle. Mami nukkui edelleen, mutta mami muut olivat lähdössä kuka mihinkin. Katselin tohinaa turvallisesti kaappini päältä. Lopulta talo hiljentyi ja minä siirryin saunaan nukkumaan. Mamikin heräsi vasta joskus jokin aika sitten.

Niin ja mami etsi minulle uutta sivupohjaa, kun se oli löytänyt jostain kuulemma jotain tosi ihania, mutta eikös tämä sitten muka ole? Mami halusi kuitenkin jotain talvisempaa. Se olisi jo halunnut jotain vihreää, mutta kesään on vielä pitkä aika Mamin oli ihan pakko laittaa tuo talvikuva, eikös olekkin ihan hieno, kun nyt on talvikin? Minun mielestäni aidalla olisi saanut istua kissa, mutta eihän se mami tajunnut.